
Mari Helisevä: Aineen ja ajatusmuotojen liikkeitä
Väri siirtyy kuvapinnalta toiselle. Välillä liike pysähtyy pintojen väliseen rajaan. Syntyy viivoja, tai oikeastaan raitoja.
Torstai 29.10.29.10.–22.11.
Vapaa pääsy
Tapahtumasta
Näyttelyn teoksissa väri siirtyy kuvapinnalta toiselle. Välillä liike pysähtyy pintojen väliseen rajaan. Syntyy viivoja, tai oikeastaan raitoja; kuvio joka yhdistää kappaleita toisiinsa, mutta merkitsee myös niiden erillisyyden.
Välillä kuviot peilaavat toisiaan. Teokset muodostuvat kahdesta tai useammasta maalauksesta, jotka asettuvat tilaan joko vierekkäin, tai melko kauaskin toisistaan.
"Maalaan pääasiassa temperalla. Olen käyttänyt viime vuosina paljon maaväripigmenttejä, sekä ostettuja että erilaisista maastoista itse keräämiäni. Pidän niiden lämpimästä murretusta väriskaalasta, ja on hauskaa ajatella että maalaan hiekalla.
Tänä vuonna jostain ilmestyi kuitenkin aivan toisenlainen väri, joka halusi välttämättä mukaan, ehkä luomaan kontrastia tai yksinkertaisesti sekoittamaan pakkaa.
Osassa uusimmista teoksistani hiekkakerrosten alla kuultaa häivähdys neon vaaleanpunaista, kuin muistona jostain kauan sitten tapahtuneesta."
Mari Helisevä
tm•galleria
29.10.-22.11.2026
Ti–pe 12.00–17.00
La 11.00–16.00
Su 12.00–16.00
Vapaa pääsy
Samana päivänä lähellä
19:00
Savoy & Helsinki Jazz ry: Eero Koivistoisen ja Reiska Laineen 80 v. juhlakonsertti
Savoy-teatteri, 250 m
18:30
När Baba Faller I Poolen Är Kl. 23.47 Premiär
Lilla Teatern, 450 m
09:00
Modern B2B Sales as a Tool for Entrepreneur’s Growth
Business Helsinki, 700 m
13:00
Moderni B2B-myynti yrittäjän kasvun työkaluna
Business Helsinki, 700 m
Tapahtumatiedot: Helsingin kaupunki, Linked Events (CC BY 4.0). Tarkista ajankohtaiset tiedot aina järjestäjältä.