Musiikki

Michael Haydn: Requiem

Ensemble Nylandia ja Suomen Laulu solisteineen tuovat pyhäinpäiväviikonloppuun Michael Haydin c-molli Requiemin (MH 155), vaikuttavan sielunmessun.

Sunnuntai 1.11.klo 20:30–21:30
Temppeliaukion kirkkoLutherinkatu 3, 00100 Helsinki
35€ / 25 € / 8 €Osta liput
Lisää kalenteriin

Tapahtumasta

Michael Haydnin Requiem c-molli (MH 155) on dramattinen ja koskettava sielunmessu kuorolle, solisteille ja orkesterille. Teos sävellettiin Salzburgin arkkipiispan Sigismund von Schrattenbachin kuoleman johdosta joulukuussa 1771. Teos syntyi lyhyenä aikana ja teoksen on tulkittu olevan säveltäjälle henkilökohtainen, sillä arkkipiispa oli hyväntekijä, suosittu kansan parissa ja suuri musiikin ystävä ja suojelija, joka toimi Michaelin työnantajana. Teoksen taustalla oli myös säveltäjän henkilökohtainen suru: Haydnin pieni tytär Aloisia Josepha oli kuollut saman vuoden alussa ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Michael Haydnin Requiem vaikutti voimaakkaasti Wolfgang Amadeus Mozartin Requiemiin, joka sävellettiin 20 vuotta myöhemmin. Nykyisin Michael Haydnin Requiem on melko harvoin esitetty, joskin teoksella on vankkumaton kannattajakuntansa teoksen syntysijoilla. Lisäksi kuullaan englantilaista 1600-luvun hautajaismusiikkia; Henry Purcellin Kuningatar Maria II:n hautajaisiin säveltämä teos “Music for the Funeral of Queen Mary”. Iirisilona Segerstam, sopraano Inga Sauranen, altto Juho Punkeri, tenori Marko Korpela, basso Suomen Laulu Ensemble Nylandia, joht.Matias Häkkinen Temppeliaukion kirkko 1.11.2026 18.30 & 20.30 Liput 8-35€ Lippupisteestä

Samana päivänä lähellä

18:30
Michael Haydn: Requiem
Temppeliaukion kirkko, 50 m
14:00
Spottiklubi
Hakasalmen huvila, 550 m
14:00
Día de Muertos - Perhepäivä Oodissa
Keskustakirjasto Oodi, 750 m
16:00
Balletto di Milano: Viva Verdi
Aleksanterin teatteri, 1,2 km

Tapahtumatiedot: Helsingin kaupunki, Linked Events (CC BY 4.0). Tarkista ajankohtaiset tiedot aina järjestäjältä.

Huomasitko virheen? Kerro meille