Musiikki

Ina Forsman: Motown Christmas

Joulukuun groovaavin konsertti palaa taas.

Torstai 17.12.klo 19:00
MalmitaloAla-Malmin tori 1, 00700 Helsinki
35 € / 30 €Osta liput
Lisää kalenteriin

Tapahtumasta

Joulukuun groovaavin konsertti palaa taas. Oletko koskaan miettinyt, miltä lempijoululaulusi kuulostaisivat, jos ne olisi sovitettu Motown-studioilla soul-musiikin kulta-aikana? Tätä on Ina Forsman lähtenyt yhtyeensä kanssa tutkimaan ja lopputuloksesta päästään nauttimaan torstaina 17.12. Yleisöltä ylistystä saanut konsertti kuullaan tänä vuonna kahdeksanhenkisen bändin voimin. Luvassa on sielukkaita joululauluja soul-, blues-, funk- ja jazz-maailmasta sekä nostalgisia klassikoita täysin uudelleen sovitettuina. Ina Forsman on tehnyt kansainvälistä uraa jo yli kymmenen vuotta ja on vakiinnuttanut paikkansa Euroopan soul- ja blueskentässä. Motown Christmas on hänelle erityisen rakas projekti, jonka hän haluaa viedä tulevaisuudessa myös maailmalle. "Tämä konsertti on hyvän, sielukkaan ja groovaavan musiikin ystäville", Ina kertoo. "Tästä nauttivat myös ne, jotka eivät yleensä välitä joulumusiikista. Me tulkitaan klassikot täysin omalla tavalla ja mukana on myös harvinaisempia helmiä. Niin ja bändi on ihan sairaan kova, koko perhe vaan mukaan joraamaan!" Konsertissa kuullaan kappaleita artisteilta kuten Stevie Wonder, The Jackson 5, Nina Simone, Marvin Gaye sekä Earth, Wind & Fire ja monilta muilta. Motown Christmas -bändi: Ina Forsman – Laulu Johannes Salomaa – Tenori Saksofoni, sovitus Janne Toivonen – Trumpetti Teppo Mäkynen – Rummut Matias Ärrälä – Basso Valtteri Nurmiranta – Kitara Samuli Rautiainen – Koskettimet Vilja Hirvelä – Taustalaulu Elsa Ryökkynen – Taustalaulu Kesto: 2t, sis 20min väliajan https://www.youtube.com/watch?v=p2nSEu-HpLg

Samana päivänä lähellä

17:00
10:00
Perheaamu
Leikkipuisto Filpus, 200 m
10:30
Asahia torstaisin Malmilla
Stadin yhteisötalo Malmi, 400 m
10:30
Asahia torstaisin Malmilla
Stadin yhteisötalo Malmi, 400 m

Tapahtumatiedot: Helsingin kaupunki, Linked Events (CC BY 4.0). Tarkista ajankohtaiset tiedot aina järjestäjältä.

Huomasitko virheen? Kerro meille