Näyttelyt

Emma Talbot: Et ole keskipiste

Brittiläinen Emma Talbot täyttää HAMin suuren kaarihallin hehkuvilla väreillä, virtaavilla kuvioilla ja runollisilla, käsin kirjoitetuilla teksteillä.

Perjantai 9.10.9.10.–25.4.
Helsingin taidemuseo HAMEteläinen Rautatiekatu 8, 00100 Helsinki
20/12/0
Lisää kalenteriin

Tapahtumasta

Emma Talbot (s. 1969) tarkastelee työskentelyssään ihmisen moninaisia suhteita luontoon ajassa, jota määrittävät ilmastokriisi, luontokato ja teknologinen murros. Taiteilijan omat kokemukset ja pohdinta laajenevat henkilökohtaisesta kohti yhteistä muodostaen kertomuksia nykyajasta. Piirtäminen on Talbotille taiteellisen työskentelyn pohja, joka toimii samalla sekä ajattelun välineenä että tunteiden kanavana. Näyttelyssä on esillä suurikokoisia silkkimaalauksia, kolmiulotteisia tekstiiliteoksia sekä piirroksia. Yhdessä ne luovat tilallisen kokonaisuuden, jossa katsoja voi kulkea ikään kuin taiteilijan ajatusten keskellä. Käsin kirjoitetut tekstit ovat erottamaton osa teoksia avaten niihin uusia näkökulmia. Näyttelyssä nähdään myös animaatio Et ole keskipiste, jossa teoksen kertojahahmo kokee maailmaa koiran, hämähäkin, linnun, peuran sekä koiperhosen aistien kautta. Animaatio haastaa ihmiskeskeisen maailmankuvan nostaen esiin eläinmaailmasta löytyvän älyn sekä kyvyn tuntea ja välittää tunteita. Emma Talbotin teoksissa ihminen ei asetu maailman keskipisteeksi, vaan osaksi luontoa ja laajempaa kokonaisuutta, jonka osat ovat riippuvaisia toisistaan. Näyttely kutsuu pohtimaan, miten ihminen voi kuvitella kestävämpiä ja oikeudenmukaisempia tulevaisuuksia yhdessä. HAM 9.10.2026-25.4.2027 Ti 10.00–17.00 Ke-pe 11.00–19.00 La-su 11.00–17.00 Sisäänpääsy 0-20€

Tapahtumatiedot: Helsingin kaupunki, Linked Events (CC BY 4.0). Tarkista ajankohtaiset tiedot aina järjestäjältä.

Huomasitko virheen? Kerro meille